Minulta on riistetty muutama läheinen ja pitkäaikainen ystävä. Tuntuu aika pahalta. Itseasiassa hyvin pahalta. Luulen ja tiedän, että tulen ikävöimään ystäviäni vakavasti. Epäilen itseasiassa, että vielä löydän itseni hiipimästä heidän luokseen. Salaa, osittain itseltänikin piilossa. Nestemäisen ystäväni kanssa olen kulkenut yhteistä tietä jo yli neljäkymmentä vuotta. Ero aiheuttaa kipeän railon - haavan se taisi jo tehdä. Noiden ystävien läsnäolo elämässäni tuntuu kuitenkin vielä pahemmalta, joten... elämä on valintoja täynnä ja joskus täytynee ajatella mahaansa pidemmälle.
Lääkäri löysi useiden päivien ankaraan vatsakipuun syyksi haavan. Sisuksissani. Samassa paikassa, jonka saan aina kipeäksi, kun jokin asia jännittää, huolettaa, pelottaa, suututtaa, ahdistaa. Tai kun petyn. Olen lahjakas pettymään, sillä minulla on vahva ( = hölmön sinisilmäinen) usko ihmisiin ja heidän hyvyyteensä.
Nyt kun sairauksien tiellä kulkemisen tielle astuttiin, voinen kertoa, että laukkuni lisäksi myös pumppuni on pipi. Se on liian suuri ja suurenee vaan. Kuin laajentuva maailmankaikkeus. Eli minulla on todistetusti suuri sydän, mikä ei tässä tapauksessa ole kovinkaan tervetullut juttu. Mutta eipä se kutsuttuna tullutkaan. Onhan se myös arpinenkin. Elämä on seurauksia täynnä.
Eli hyvästi jääkää, ystäväni kahvi, sipulit, paprikat, omenat ja te muut. Eniten juuri nyt harmittaa tuleva nuukailuni appeni upeassa perinteisessä all by him- joulupöydässä. Joten tervetuloa kauralima ja vesiriisivelli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti