keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Tietä käyden tien on vanki

Tuon runollisen lauseen luin joskus lapsuuden ja nuoruuden muutosvaiheessa. Murrosiäksi sitä kuohuvaa ja kuohuttavaa ikäkautta kai nimitetään. Ja tosiaan muistan paljonkin silloin murtuneen, eikä kaikki ole ehjänä vieläkään.

Kuvittelin silloin, varhaiskypsänä ja kovin paljon kokeneena, ymmärtäväni otsikon lauseen täysin. Saattoi jopa olla, että olin liki ainoita koko maailmassa, jotka todella tajusivat vapauden idean ja merkityksen. Niin vahvaa on nuoruus; se antaa spontaanin asiantuntemuksen asioihin, joita viisaat filosofit miettivät koko elämänsä. 

Nyt, keski-ikäisenä, tiedän etten tiennyt tuolloin paljoakaan, mutta olin varma kaikesta. Nyt tiedän paljon enemmän, mutten ole enää varma monestakaan asiasta. Tämän tilanteen saavuttamiseksi minun on pitänyt kahlata usellakin hetteiköllä tietoisena siitä, että lentohiekkaa on vielä edessäkin odottamassa. Tätä voisi kutsua elämäksi. Ei minulla muutakaan ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti